Istutaan tällä hetkellä meän kolmion muotoisen, ehkä jopa leikkimökkimäisen, mutta silti niin kovin ihastuttavan bungalowin edustalla viltin päällä. Kuunnellaan musaa ja tuijotellaan vähintäänki maagisten kääpiöpalmujen katveesta taivaalla helottavaa kuuta. No, nyt ku kysyit niin on meillä sipsiä ja oluttakin. Tilanne paisuttelee ehkä kaikkea tätä hienoutta mitä se oikeasti on, mut kyl tää aika helvetin hienoa onki! Tehtiin tossa vähän aikaa sit ihan paperille huvikseen plussa ja miinus listaa, et mitä matka on herättäny meissä.
Jos nyt eka lähetään ihan meistä eli mitä parisuhteelle kuuluu, niin vastaus on sellanen kohtuu jämäkkä ysi miinus. Ohan täällä nyt suksetki menny ristiin pariin kertaan ja tällasta muuta kasuaalia, mut pääpiirteittäin meän juttu on aika solid. Vois sanoa, et tää on samalla aika opettavaista ja hyvässä mielessä kasvattavaa. Tietynlaisen päätöksenteon kehittyminen ja arkipäivästen dilemmojen hoito on saanu skidin päivityksen. Balanssi on hyvä sana. Inkeri heitti ilmoille hyvän idiksen siitä, et voitas kokeilla myös sellasta, et lähettäs pieneksi hetkeksi eri teille. Muutamasta päivästä viikkoon näin niinku esimerkkinä vaikka. Idea on hyvä, koska sitä ei ole kieltäminen, et kuinka symbioosissa me täällä eletäänkään. Just tää about viis neliömetrinen bungalow hyvänä mallina. Oma aika on tärkeetä myös.
Jos meitä vielä zoomailee terveyden näkökulmasta niin kyllä me terveiltä suurinpiirtein vaikutetaan. Pahinta vihollista eli vatsatautia ei oo ihan muutamaa todella pientä ja yksittäistä lukuunottamatta tullu vastaan. Ei olla myöskään yritetty liikoja suojautua tai muuten niksipirkkailla vaan ollaan otettu vastaan se mitä tulee – jääpalat ja keittiön erinäiset antimet. Aika monta kertaa lautasella on komeillu meille tuntemattomia ainesosia. Hyttyset on pistäny ja ympäristössä tulee liikuttua aika huolettomasti hygienian osalta tarkasteltuna. Liikuttua on tullu onneksi muutenki Koh Taon jälkeen enemmän, useita kilometrejä päivässä. Mut joo, toistaseksi henki pihisee kyl aivan oukki doukki!
Mitäs muuta. Massijutut tietty pyörii aina mielessä enemmän tai vähemmän, vaikkei haluiskaan. Halpaa täällä on ja se on kyl jeesannu yleistä elämistä tosi paljon. Vietnam ennen kaikkea. Muutenki vois sanoa, et mopo on pysyny hanskassa eikä mihinkään aivan pölöön oo turhaan tullu törsättyä. Sukellus otti vähän ja parit muut hurvitukset myös, mut muuten ollaan menty aika humble asenteella. Asumuksista ollaan maksettu kympistä aivan maksimissaan pariin kymppiin per yö. Yhtään totaalipaskaa kokemusta ei oo tullu vastaan. Safkaa saa paikallisista rafloista ja kojuista pikkurahaa vastaan. Bisset ja muut virvokkeet on hyvissä kursseissa. Skootterivuokraan uppoo toki hitusen, edelleen kelataan oman ostamista hivenen. Täällä pystys kyl elään äärimmäisen halvalla jos vaan haluis. Ja miksei haluais? Ympäristö tarjoaa ilmaisen elämyksen joka tapauksessa ihan joka päivä.
Massista onki hyvä skipata suoraan duuniin. Kelattiin kokeilla tällasta workaway.info -osoitteen tarjoamaa työllistymismahdollisuutta täällä Vietnamissa. Haku oli päällä muun muassa ihmisistä, jotka haluais opettaa englantia vaikkapa lapsille. Myös sosiaalisen median tietämys oli halutun oloista. Jopa kokonaiset yhteisöt ja kommuunit hakivat sitä kautta ihmistä tietyillä yksinkertaisilla osaamiskriteereillä. Palkkiona tarjottiin lähes aina ruokaa ja katto pään päälle – mitä muuta sitä tarvii? Ehdottoman pakko kokeilla! Muuten duunihommia ei hirveesti oo tullu kelailtua. Toki idiksiä lentelee sillon tällön, eikä asioihin tarttuminen oo muutenkaan poissuljettua mikäli sellasia kohdalle sattuu tulemaan.
Mietittiin myös ikävää. Mitä meillä on ikävä Suomesta? Joulun aikana oli havaittavissa hieman ikävää perhettä kohtaan. Sitäkään ei toki ole kieltäminen, etteikö kavereita haluais nähdä vaihteluksi kumppanin sijasta. Ihan sillon tällön. Muuten ikävä koostuu aika pitkälti irtokarkeista. IRTOKARKKI! Kuinka mieletön valikoima Suomessa on irtokarkkeja. Täällä on tosi kummallisia pussukoita lähimarketin herkkusektorilla jos verrataan siihen kauneuteen ku astut kunnon irttokarkkivalikoiman äärelle kotimaassa. Jospa sais nyt sen vaaleanpunasen ufon. Tai jotain hyvää viinikumia. Myös digitaalinen hömpöttely, kuten pelikonsoli kelpais. Ihan vähän vaan. Oma keittiö toki ois aina kiva. Vois laittaa safkaa rauhassa. Onneks monissa majotuksissa tällänen ratkasu on mietitty. Jotain tän tyylistä, mut kaipuun tunnetta ei sen sijaan ole kyl nimeksikään.
No millo sit Suomeen takas? Meillä on tarkotus mennä käymään Suomessa mitä luultavimmin heinäkuun alussa. Mitä, missä ja kuinka kauan? Siitä meillä ei ole tarkkaa suunnitelmaa. Ollaan spekuloitu, et ajatus meistä lentokoneessa viemässä meitä maailman ääriin ei kuulosta kovin huonolta. Sit niinku taas tulevaa syksyä ajatellen. Kyllä täällä on jotenki alkanu miettimään perusjuttuja. Elämää. Kauneutta. Lämpöä. Luontoa. Ihmisiä. Eläimiä. Rantoja. Kaikkea. Kyllä kaikki on vaan yksinkertasesti paremmin ku perusjutut tuottaa vilpitöntä mielihyvää.
Jokaisen ihmisen pitäs tehdä elämässään vähintään yks tarpeeksi pitkä ja vapauttava reissu. Sellanen missä viikkokalenterilla ei oo enää mitään väliä ja joka päivä on lauantai. Tai sunnuntai. Silläkään ei oo väliä, koska sä oot se kuka päättää. Nähdä ihmisten ystävällisyys ja tuntea tää postikorttimainen kauneus. Meän pisin lomareissu on ollu reilu kolmisen viikkoa tätä ennen. Nyt mennään yli tuplissa. Ei tunnu yhtään siltä. Tää tuntuu enemmänki… normaalilta.
Matkailu on mahtavuutta!
Inkeri & Mikko
/ Tour le Couple ↣ pariskunnan matkablogi
Tour le Couple 